Kota Kinabalussa saimme retkikuntaamme uuden jäsenen, joka ystävällisesti toi mukanaan ruisleipää, vähän lakuja ja salmiakkia meille. Ehkä maistuvimmat tuliaiset pitkään aikaan! Matkamme jatkui saaren länsipuolelle Sandakaniin. Kentällä ilmeni, että lentomme on peruttu, joten meidät siirrettiin aiemmalle lennolle, jonka lähtöön oli vajaa puoli tuntia. Pienellä kiireellä ja säädöllä ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa koneeseen. Tämä lento lennettiinkin isommalla koneella, ei pääsy toistamiseen pikkukoneeseen. Mikä oli ihan hyvä, koska Sandakanissa satoi vettä todella rajusti kun laskeuduttiin. Ja tiedoksi jos joskus lennätte Kota Kinabalusta Sabahin sisäisellä lennolla niin koneet lähtee kentän pohjakerroksesta, ei ykköskerroksesta mistä kaikki muut lennot.
Sandakanissa käytiin tutustumassa Orangutan Rehabilition Centeriin, minne tuodaan viidakosta ja muualta löytyneitä orpoja tai haavoittuneita orankeja. Keskuksen tavoitteena on vapauttaa yksilöt takaisin luontoon kun ne ovat siihen valmiita. Siellä on kuitenkin kymmenkunta vakinaista asukkia, joiden ruokailua päästiin seuraamaan. Oltiin onnekkaita, koska silloin niitä oli kerralla syömässä kuusi. Kuulemma on päiviä, että niitä ei ole yhtäkään näkyvillä. Heille syötetään joka päivä samaa ruokaa, banaajeja, mutta hyvin näytti maistuvan.
Keskuksen alueella näytti kartan mukaan olevan muutama viidakkopolku, joita voi käydä kävelemässä, mutta niistä vain yksi oli avoinna. Käytiin kävelemässä se päästä päähän ja ihmeteltiin viidakkoa. Ei näkynyt orankeja tai Tarzania. Iltapäivällä keskukselta pitäisi olla päivittäin bussikuljetus takaisin keskustaan, mutta tänään sitä ei koskaan tullut. Meille tarjottiin taksikyytiä, joka olisi maksanut 50 ringiä (n. 11€) tai vaihtoehtoa kävellä 2,5 kilometriä maantielle josta ehkä joskus menisi paikallisbusseja keskustaan. Päätettiin kokeilla onnea ja kävellä tienvarteen. Autoja kulki solkenaan kohti keskustaa ja kaikki hidasti, tööttäili ja nauroi meille kun seisottiin tienvieressä, saatiin jopa pieni ruuhka aikaan, mutta onneksi ei tarvinnut kauaa odotella kun tuli bussi jossa oli meille tilaa. Tämä bussikyyti oli hieman erilainen, musiikki soi todella lujaa ja matka taittui hitaasti mutta varmasti. Bussiin oli asennettu normaalien kaiuttimien lisäksi bassokaiutin, että saatiin suurempi ilo musiikista. Kuultiin tunnin matkan aikana hittejä Modern Talkingilta, Metallicalta ja tietysti paikallista musiikkia. Ja tämä matka maksoi vain 5 ringiä eli yhden euron. Kyllä kannatti!
Seuraavaksi menimme Rainforest Discovery Centeriin. Täällä pääsimme tutustumaan sademetsään ja mitä kaikkea sieltä löytyy. Puistossa oli erimittaisia polkuja, joita voi kävellä. Oli helppokulkuista ja hieman vaativampaa polkua. Paikalliset partiolaiset ovat viitoittaneet polut, mikä oli kiva, koska muuten oltaisi eksytty viidakkoon. Käveltiin noin 5 kilometrin pituinen lenkki ja saimme ihailla pääasiassa vain kasveja, kaikki eläimet olivat näköjään päivälevolla. Nähtiin kuitenkin jonkin sortin musta orava ja todella pitkähäntäinen orava. Niiden tarkemmat nimet jäi kylläkin epäselviksi. Puistoon olisi kuulemma kannattanut tulla aamu seitsemän aikaan, jolloin olisi ollut enemmän liikettä. Nopeasti meni päivä silti ihmetellessä. Paluumatka keskustaan tehtiin taas paikallisbussilla. Tällä kertaa oli hieman rauhallisempi bussi ja se maksoi vain 3 ringiä. Musiikki soi, mutta hieman hiljempaa ja paikallista musiikkia kuunnellen.
Illalla oli vuorossa pikkujoulut, koska kuuluuhan se perinteisiin osallistua ainakin yhtiin pikkujouluihin vuodessa. Keskustaan päästyämme hankimme pikkujoulunaposteltavat ja hieman virvokkeita. Ilta meni hotellin yläkerran oleskelutilassa ruisleipää ja paikallista banaanikakkua napostellessa, musiikkia kuunnellen (esim. Raskasta Joulua 2013 levy ym.) sekä korttia pelatessa.
Viimeinen päivä Sandakanissa ihmeteltiin paikallisten touhuja ja käytiin hieman ostoksilla. Sandakanin kaupungissa itsessään ei ole mitään erikoista tekemistä. Kaikki nähtävyydet ja aktiviteetit on kaupungin ulkopuolella. Myöskään mitään rantalomaa ei kannata suunnitella tänne, koska yhtään uimarantaa ei ole lähimailla. Mutta Sandakan on käymisen arvoinen paikka, jos tykkää luonnosta. Me tykkäsimme ja näimme aivan uusia juttuja luonnosta mitä ei osannut ajatella ennen kuin näki ne. Taas on kokemusta rikkaampi.
Matka jatkuu seuraavaksi bussilla Sempornaan ja sieltä Mabul saarelle. Snorklausta, uimista ja rentoa meininkiä luvassa seuraavan viikon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti