Retkemme viides maa on Malesia. Filippiineiltä lensimme Malesian Borneoon ja siellä Kota Kinabaluun. Matka jatkui heti pohjoiseen Kudatiin ja siellä Tip of Borneoon. Lentokentältä ajettiin taksilla paikkaan, mistä jaetut taksit lähtee Kudatiin. Odoteltiin parkkipaikalla vajaa tunti, että kuski sai auton täyteen ja sitten matka pääsi alkamaan. Matka kesti noin kolme tuntia ja maksoi 70 ringiä (n. 16 €) yhteensä. Matkalla satoi ajoittain aika lujaa ja tiet oli paikoittain hukassa, mutta perille päästiin. Oltiin varattu majoitus viidakosta Tampat Do Aman nimisestä paikasta (kiitos Pekka vinkistä!). Howard, paikan omistaja, tuli noutamaan meidät Kudatin keskustasta, josta on vielä noin puolen tunnin matka perille. Paikka on hieman erilainen missä ollaan tähän mennessä yövytty. Sijainti on keskellä viidakkoa joten se tuo omat mukavuutensa ja haasteensa. Asuimme Longhousessa, mikä on bambusta rakennettu pitkä rakennelma jossa on yhden katon alla useita pieniä huoneita. Huoneessa on bambusänky ja moskiittoverkko. Me saatiin huone nimeltään penthouse joten meillä oli mukavuutena hylly mihin laittaa tavaroita. Pihalla on myös toisenlaisia majoja missä voi yöpyä, niissä on patja lattialla ja moskiittoverkko. Täällä ei myöskään ole vesivessoja vaan puuceet. Meille niiden käyttäminen ei ollut uutta ja ihmeellistä, mutta muutamalle muulle vieraalle näytti olevan. Suihkukopeista näkee suoraan viidakkoon ja upean tähtitaivaan. Mahtavaa!
Tähän aikaan vuodesta täällä on sadekausi, mutta se ei onneksi tarkoita että vettä tulisi koko ajan kaatamalla. Viikon aikana täällä on lähinnä satanut rankemmin öisin ja päivällä tulee ajoittain pieniä sadekuuroja, mutta ne on vain mukavia niin on vähän viileämpi välillä. Miinuksena, että tavarat on hankalampi saada kuivaksi. Ja mikä myös tarkoittaa vähän vähemmän muita vierailijoita. Parhaimmillaan meitä oli 13 vierasta yhtäaikaa eli hyvin rauhassa saatiin olla.
Aloitettiin viikko reippaasti urheilemalla kun edellinen meni huilatessa. Vuokrattiin polkupyörät päiväksi ja lähdettiin polkemaan 20 kilometrin pituista viidakoreittiä. Reittiä ei ole milläänlailla viitoitettu vaan saatiin ohjeet Howardilta ja ravintolan seinällä olevasta kartasta, joka ei muuten ole mittakaavassa. Alku meni hyvin vaikka tie mutkittelee kukkulalta toiselle, nousut sekä laskut ovat hetkittäin pelottavan jyrkkiä. Matkalla voi onneksi pysähtyä usealla eri rannalla uimaan ja huilaamaan. Saavuttiin ohjeiden mukaan seuraavaan kylään, missä tie oli muuttunut mudaksi ja Nelli onnistui tiputtamaan toisen sandaalin sinne. Että saatiin se pelastettua takaisin tarkoitti kävelyä mudassa nilkkoihin saakka eli ei kannata lähteä retkelle varvassandaaleissa. Tämän jälkeen ylitettiin kaksi köysisiltaa ja tultiin läpi tiheän mangrovemetsän ja sitten joku meni pieleen, koska eksyttiin reitiltä. Ei löydetty oikeaa risteystä mistä kääntyä syvemmälle viidakkoon kohti vesiputousta. Pyöräiltiin siis vain eteenpäin isompaa tietä ja lopulta tuli risteys missä oli kyltti kohti Tip of Borneota. Nähtiin kuitenkin upeita maisemia ja paljon ystävällisiä kannustajia tien varrella meille vilkuttamassa ja huutelemassa. Loppujen lopuksi reitin pituudeksi ei kuitenkaan tullut juuri yli 20 kilometriä. Aika raskas reissu kuitenkin ja onneksi oltiin varattu reilusti vettä ja vähän ruokaa matkalle.
Seuraavana aamuna oli vuorossa aamukävely viidakossa. Kävely alkoi kello seitsemältä aamulla longhousen edestä Howardin opastuksella. Kiipesimme läheiselle kukkulalle pientä polkua pitkin. Samalla saimme opastuksen kasveista, joista saa energiaa ja apua viidakossa. Harmiksemme emme nähneet yhtään eläimiä matkalla. Polku oli välillä todella vaikeakulkuista, oli mutaa, puron ylitystä ja hyttysiä. Loppupäässä reittiä oli tuuli kaatanut polulle puita, onneksi Howardilla oli viidakkoveitsi mukana jolla hän raivasi tien auki. Lenkki kesti puolitoista tuntia ja siinä sai kunnon herätyksen päivään. Ei haitannut vaikka kengät ja hieman vaatteetkin olivatkin mudassa ja märät.
Illalla olikin ohjelmassa kilpikonnien vapautus. Pääsimme seuraamaan kun 75 pientä kilpikonnaa vapautettiin mereen. Kilpikonnien munat oli kerätty läheiselle rannalle rakennettuun hautomoon. Pari viikkoa aikaisemmin oli vapautettu 93 kilpikonnaa rannalta, jossa sijaitsee majoituksen ravintola (Tip Top). Kilpikonnien pelastusjärjestö pitää tällä tavalla huolen, että laji pysyy hengissä. He ottavat avustustyöntekijöitä huolehtimaan ja varmistamaan, että munien hautomo on kunnossa ja kaikki menee hyvin ennen vapautusta. Aika pieninä poikaset lähtevät merelle suunistamaan kuuta kohti ja uimaan elämän seikkailuihin. Ja 30 vuoden kuluttua nämä poikaset tulevat jättämään omat munansa samaiselle rannalle. Meillä kävi hyvä tuuri että päästiin kokemaan tälläinen tapahtuma, koska seuraavan kerran tämä on tiedossa ensi vuoden heinäkuussa.
Howardin vaimo pyörittää heidän Tip Top rantaravintolaa ja on innokas oppimaan uusia leivonta- sekä ruoka-annoksia. Meillä oli tarkoitus opettaa perunamuussin teko hänelle, mutta eräs brittimies opetti tekemään Scottish pie piirakkaa, johon tuli perunamuussia. Joten vaihdoimme perunamuussin lusikkaleipiin. Opetimme siis tekemään lusikkaleipiä. Kaikki tarvittavat aineetkin löytyi paikanpäältä. Me neuvoimme ja yksi ravintolan tytöistä teki ne, hieman vain autoimme valmistuksessa. Onnistuimme oikein hyvin ja henkilökunta tykkäsi kovasti. Myös muut reissaajat pääsivät maistamaan valmiita tuotoksia ja ne loppuivatkin samantein.
Viimeisenä päivänä vuokrasimme auton ja kävimme autoilemassa läheisillä rannoilla. Auto ei ollut mikään uusin malli, hieman käytetty ja elämää nähnyt. Toisen puolen ikkunat puuttuivat kokonaan, kuskin penkki oli irrallaan ja muutama muukin pikku vika. Mutta pääasia oli että se kulki eteenpäin ja jarrut sekä ohjaus toimi. Yhdelle rannalle mennessä, piti auto jättää mäen päälle parkkiin ja kävellä rannalle. Emme olisi ikinä päässeet sieltä pois, koska auto ei olisi jaksanut vetää meitä ylös asti.
Päivän päätteeksi ajoimme Tip of Borneoon katsomaan auringonlaskua. Tip of Borneo on Borneon pohjoisin paikka ja niemen kärjen vasemmalla puolella on Etelä Kiinan meri ja oikealla Sulun meri. Maisemat ovat hienot ja varsinkin auringonlasku.
Sitten olikin vuorossa jälleen maiseman vaihto. Olimme varanneet lennon Kudatista Kota Kinabaluun. Lentokone oli 20 paikkainen pienkone ja kun näimme koneen, niin hieman rupesi jännittämään (ainakin Kimmoa). Sama kone lentää reitin edestakaisin Kota Kinabalusta Kudattiin ja Kudatista Sandakaniin. Lento oli myöhässä, joten meidän lento Kudatista Kota Kinabaluun peruttiin. Vaihtoehtoja oli kaksi etsiä bussi tai lähteä lennolle, joka lentää ensin Sandakaniin ja sieltä Kota Kinabaluun. Valitsimme lennon ja nyt saisimme koko rahan edestä pienkoneen kyytiä. Ensimmäinen etappi meni oikein mukavasti ja Kimmoa ei pelottanut juuri ollenkaan. Johtui varmaan siitä, että näki ohjaamoon koko ajan ja sai seurata mitä siellä touhuttiin. Maisemat oli mahtavat, kun lentokone lenti sen verran matalammalla. Toinen etappi olikin sitten hieman erilainen. Saimme loppu matkasta kunnon vesisateen, ukkosta ja hieman turbulenssia. Nyt rupesi pelottamaan, sai pitää kunnolla kiinni penkin reunuksista ja kiristellä turvavyötä. Onneksi tämä oli loppumatkasta ja ohi suurinpiirtein vartissa. Pääsimme turvallisesti perille ja nyt siirrymme hetkeksi viettämään kaupunki elämää.
Takana on ehdottomasti reissumme tähän mennessä ikimuistettavin ja erilaisin viikko! Suosittelemme kaikille tänne tulemista ennen kuin tämäkin paikka on suurten hotellien ja turistilaumojen valloittama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti